Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Somessa välittyvä kuva ja teidän olettamuksenne minusta

Moikka kaikille, miten teidän viikko on mennyt? Täällä ollaan edelleen syvässä vauvakuplassa vaikka myönnettäköön, että vaaleanpunaiset linssit riisutaan aina yöksi pois. Deniz on pieni mutta osoittautunut sellaiseksi bulkkaajavauvaksi, joka syö tunnin välein vuorokauden ympäri. Tässä vaiheessa rohkeammat ottaisivat tutin käyttöön tai ulkoistaisivat homman puolisolle pullon kautta, mutta en millään haluaisi “vaarantaa” meidän hienosti alkanutta imetystaivalta vielä. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.

Mä olen aikaisemmin tehnyt sellainen “teidän olettamukset minusta” -haasteen täällä blogissa ja toteutin nyt toisen kierroksen Instagramissa pari päivää sitten. Teidän vastaukset ja puolestaan omat vastaukseni niihin löytyvät kootusti Instagramin kohokohdista Life-palluran alta.

Sain teiltä tosi sydäntälämmittäviä kommentteja. Odotin ehkä konkreettisempia olettamuksia kuten “et tykkää salmiakista” tai “puhut surkeaa ruotsia” (olisi ollut totta ja totta) mutta moni kommentoi mun luonnetta ja todella ihanasti vielä. Tuntui siltä, että kalastelin kehuja ja buustasin egoani kun jaoin seuraajien vastauksia stooreissa… Ennen kaikkea mulle tuli tosi hyvä mieli niistä kommenteista, jossa oletettiin, että minusta saa aidon kuvan somen kautta. Siitä tuli sellainen olo, että olen oikeasti onnistunut ilmaisemaan itseäni somessa sellaisena kuin olen, koska mä todella olen pyrinnyt just siihen.

Toiseksi parasta oli kuulla useammalta ihmiseltä, että vaikutan lempeältä, mutta että tulistun jos koen epäoikeudenmukaisuutta. Ja paremmin mua ei ehkä voisikaan kuvailla. 😀 Osaan olla ystävällinen ja monella tavalla rento, mutta jos kohtaan epäreiluutta, ystävällisyys loppuu kuin seinään. Tulistuneena en kuitenkaan osaa puolustaa argumenttejani parhaalla mahdollisella tavalla, ja siksi haluaisin harjoitella malttia tässä asiassa. Mikään ei ole nimittäin coolimpaa kun näpäyttäminen toiselle asiallisesti mutta tyhentävästi.

Tälläkin kertaa kuvituksena “vanhan elämän” kuvia. Hauska, että vauva on kaksi viikkoa vanha ja laskettuun aikaan on vielä viikko aikaa. Mulla oli raskaana vahva kutina, että vauva olisi syntynyt tänään 13. syyskuuta. En tiedä johtuiko se siitä, että olen itse syntynyt 13. heinäkuuta. Olin jopa suunnitellut kaikki työmenot ja kröhöm, postauksen kuvitukset sitä mukaa. Noo, elämä tosiaan yllättää! 😀

PS: Alla parin edellisviikon postaukset:

Vielä viimeisen kerran

BABY PINK (Kaikki on erilaista tällä kertaa)

Moi mä olen Deniz

Kirottu suunnittelemattomuus (ja kaikki se taikuus)

Somessa välittyvä kuva ja teidän olettamuksenne minusta

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Raskaus & Synnytys

Kirottu suunnittelemattomuus (ja kaikki se taikuus)

Meidän parhaat puolemme ovat yleensä myös niitä raskaimpia puolia. Omani on suunnitelmallisuus: teen aikatauluja ja pysyn niissä, saan paljon aikaseksi.

Vastapainoksi en aina ymmärrä, että elämässä tapahtuu myös asioita, joita ei voi etukäteen suunnitella. Kuten lapsen syntymä viikkoja aikaisemmin ja kaikki varastoon otetut raskauskuvat tulevia postauksia varten ovatkin ihan turhia. (Puhumattakaan kaikista muista suunnittelmista, jotka menivät ihan uusiksi.) En myöskään aina ymmärrä että elämällä on välillä paljon parempia suunnitelmia kuin itselläni, ja pilaan kaiken taikuuden omalla jääräpäisyydelläni ja muistiinpanoillani.

Uskon, että tämän kahden pienlapsiarjen haastavin osuus tulee olemaan kirotun suunnittelemattomuuden hyväksyminen. Elämässä on yhtäkkiä monikerroin enemmän ennakoimattomuutta kun vauva syö vartin välein ja joskus oikein hyvinä päivinä puolentoista tunnin. Koskaan ei tiedä ehdinkö välissä pikasuihkuun vai peräti jopa ruokakauppaan.

Mutta siellä missä on ennakoimattomuutta on myös taikuutta. Toistaiseksi hormonit suojelevat minua siltä, ettei pääni räjähdä kun en tänäänkään ehtinyt vastata siihen tärkeään sähköpostiviestiin. Ajan myötä kärsivällisyyden ja uteliaisuuden on ajettava hormonien hommaa: onko se niin vakavaa että pyykit kasaantuvat kun leikin heppaleikkiä tyttäreni kanssa lattialla tai saan todistaa poikani ensi naurut? Kyllä se tulee joskus tuntumaan vakavalta, mutta en aio potea huonoa omatuntoa siitä. Pantteri ei minnekään pilkuistaan pääse.

Nämä kuvat on otettu pari viikkoa sitten Fallkullan kotieläintilalla, kun olimme vielä vain yhden lapsen vanhempia. Kun päivät olivat vielä helposti suunniteltavissa: aamutunnit ennen lapsen heräämistä töitä pitkään nautitun aamiaisen kyljessä, aamupäivä perheen kanssa yhdessä oloa, pitkien päiväunien aikana taas töitä, iltapäivällä taas yhdessäoloa ja illalla omasta jaksamisesta riippuen joko lapsen kanssa samaan aikaan sänkyyn tai jakso tai pari jotain hyvää sarjaa.

Tuo arki tuntuu jälkeenpäin ajateltuna aika ylelliseltä, mutta en vaihtaisi siihen takaisin: onhan nyt elämässä kaksinkerroin iloa vaikka hommat kasaantuvat ja silmäpussit roikkuvat. Olen silmin nähden vanhentunut kymmenen vuotta (ihan tosi, katsokaa vaikka kaikki ne selfiet Instagramissa), mutta takaisin en menisi.

Ja miten ihmeelliseltä tuntuu katsella raskauskuvia ja ajatella että se oma nyytti oli ihan sekunti sitten tuossa sisällä!? Kuvittelin rakastavani häntä jo tuolloin niin paljon…

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com